keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kasvihuone


Mun kasvihuone on katon tuuletuksen avauskoukkuja vaille valmis! Mika halusi rakentaa itse kasvihuoneen, kun valmiit tuollaiset puolikkaat huoneet maksoivat halvimmillaan 200€. Ei tästäkään silti halpa tullut. Meillä oli terassin katoksen rakentamisesta vähän yli jäänyttä puutavaraa ja loppuja ostettiin sitten ja maalattiin valkoiseksi. Hermothan Mikalla meni muutamaankin otteeseen tuota rakentaessa, mutta nyt alkaa näyttään jo hyvältä. Oikeella paikallaan se ei ole enkä tiedä tuleeko tänä kesänä olemaankaan. Siinä kohdassa minne toi pitäisi sijoittaa meidän pihassa on jo aika korkeaksi kasvanut kukkapenkki. Mulla ei ole edes tietoa mitä kukkaa se on, että aletaanko penkkiä hävittämään kokonaan, osittai vai siirretäänkö se kokonaisuudessaan.


Ovet eivät oikeen tuulisella kelillä pysy auki, pari kertaa olen saanut ne jo päähäni hääräillessäni, että varmaan pitäisi miettiä mitä niille keksisi. Silloin kun kasvihuoneen ovet eivät olleet vielä muovitettu, kun homma jäi tupareiden vuoksi kesken oli tämä häkkyrä yhtenä tuulisena päivänä kaatunut. Tuo kuvassa vasemmalla oleva iso hyvin painava reunuskivi oli kasvihuoneen painona muiden laattojen sun muiden lisäksi ja tietenkin toi iso kivi oli tehnyt takaseinää reiän. Se täytyisi jotenkin peittää. Ollaan harkittu pakkausteippiä, mutta vielä sellaista ei olla ostettu. Vein kasvihuoneeseen myös joskus kauan sitten Ikeasta ostetun tikapuuhyllyn pienemmille kasveille. Tosin ei mulla kauheesti pieniä kasveja ole, mutta harkitsen vielä amppelimansikan ostamista. Se sopisi aika kivasti sinne ylähyllylle!


Tomaateilleni ostin altakastelevat ruukut Hongkongista. Harmikseni kaikki taimet eivät selvinneet, mutta 8 selvisi ainakin ulos asti! Saa nähdä tuleeko niistä herkkutomaatteja. Lisäksi elossa on säilynyt koristekurpitsa ja äidiltä sain toisen, joka nyt tuntuu tekevän kuolemaa. Kissa ilmeisesti istui sen päälle. Lisäksi istutin viimeviikolla pillisipulia ja lehtisalaattia. Toivottavasti ne tykkäävät kasvaa altakasteluruukuissa vaikka ohjeessa lukikin, että pitäisi istuttaa avomaalle. 


Monivartiset auringonkukat, joista myöskin puolet on kuolleet pelastin kasvihuoneesta terassille. Ne tuntuivat kuivuvan tuola lämpimässä vähän turhankin nopeasti. Saa nähdä tuleeko niihinkään kukkia, kun varret vaikuttavat varsin heikoilta. Toivon kovasti etten ole perinyt vihreää peukaloani äidiltä, joka istutti taas perunatkin liian pieneen multaan. Minä kaivoin porkkanoilleni kunnon syvän metrin mittaisen penkin. Ensi kerralla olen fiksumpi niidenkin kanssa ja istutan nauhaporkkanaa. Yllä olevasta kuvasta voi päätellä, että mulla on hetken päästä aika paljon kitkettävää porkkanamaalla, kunhan ne nyt vielä vähän pidemmiksi kasvavat. Onnistuisikohan porkkanan kasvatus ämpärissä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti