torstai 7. toukokuuta 2015

Tapetointia


Kuten aiemmin olen kertonut niin meidän olohuoneessa on oli vanha ruskean kukertava tapetti ja siitä täytyi päästä eroon. Meidän onnekseni olkkarissa tapetin poisto oli varsin helppoa, kun mitään vettäkään tai muuta ei tarvittu kun vuodat tipahtivat seinältä, kun vähän veti. Kattolistan alla oli edellistäkin tapettia ja siitäkin reivittiin pintakerros pois. Ajateltiin, että sen pohja ei tuola mitään haittaa, kun päälle tulee kuitenkin kattolista. Haluisin hankkia uudet leveämmät listat, mutta niitäkin joudun nyt hetken vielä odottelemaan.

Elisabeth oli taas hyvin innoissaan tapettikasoista lattialla!

Isä oli luvannut tulla kaverinsa kanssa meille pistään tapetit seinään. Kahdentoista maissa ne oli täällä ja välillä syötiinkin ja kahdelta miehet oli valmiina! Nopeeta touhua. Tosin tapettia ei laitettukaan muuta kuin yhdelle seinälle. Tapetti on mun mielestä superkiva. Ei mitenkään over the top, mutta monen makuun sopiva, kun ajattelee, että tässä joskus vielä myydäänkin tämä asunto. Päätettiin ennen tapetointia myös, että avataan lastulevyjen välit tapetista, mutta sitä ei ole vielä tehty. Raot kuitenkin maalattiin valkoiseksi muutama päivä ennen tapetin laittamista. Edellinen asukas ei ollut avannut niitä, vaikka hän oli ilmeisesti yrittänyt käyttää jotain täytettä noissa raoissa niin se ei ollut onnistunut. Tapetti kupruili aina kesäisin kun lastulevy laajeni. Siinä siis syy miksi haluamme tehdä reikiä tapettiimme. Toivon kovasti, että ne saadaan tehtyä siististi!


Siinä se sitten on! Valkoinen rusehtavan, hopean ja harmaan vivahteilla valosta riippuen. Kyllä tuli olohuoneesta kerralla paljon valoisampi! (asiaan auttaa toki varmaan myös se, että Mika korjasi meidän olkkarin rikkinäisen sälekaihtimen. 9€ korjaustarpeisiin ja nyt se on kuin uusi!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti