maanantai 2. maaliskuuta 2015

Rasti seinään ja kohti uusia herkkuja

Tein ensimmäistä kertaa elämässäni voileipäkakkua vähän yli viikko sitten Tuppereille. Värkit ostin Lidlistä ja niihin meni n.20€ rahaa. Koskaan aikaisemmin en ollut edes vierestä katsellut, kun tuollaista kakkua kasataan saatika koristellaan. Välillä näytti siltä, ettei siitä mitään tule, mutta onnistuttiin kuitenkin! Väleissä makuna oli munavoita, kinkkua, kurkkua ja sinappikurkkusalaattia. Kostukkeeksi tehtiin n.2dl vettä sekoitettuna 1/4 lihaliemikuutio.

Ensin poistin kaikista leivistä reunat. Leipää meni 22palaa. Hare teki munavoin ja levitettiin se kostutettujen leipine päälle.

Kinkun ja kurkun palaset kermaviilin ja majoneesin kanssa sekaisin. Kokkaillessa juotiin viiniä mukeista.

Tähän mennessä aikaa oli kulunut n. 1 tunti. Laitettiin kakku maustumaan yön yli jääkaappiin.

Koristelussa kului noin puolituntia. Ensin majoneesi alle ja sitten koristeet päälle. Simple as that.

Kuljettaessa voilepäkakkua sattui pieni onnettomuss ja majoneesit levisivät meidän autoon. No, kävin ostamassa uutta. Jälkikäteen miettien olisi täytynyt ostaa majoneesikin laktoosittomana.


Kuvateksti tulee siitä, että mun ruuan suhteen varsin valikoiva ystäväni söi tätä kaksi palaa! Hän ei siis yleensä syö ollenkaan voileipäkakkuja, joten pistin tämän kunniaksi rastin maalarinteipillä seinäämme. Harmi ettei maalattu sen päältä rastia seinään. Siinä oli ollut hyvä muisto.

Seuraavalla kerralla ainut mitä laktoosittoman majon lisäksi muuttaisin olisi etten laittaisi tollasia tyhmiä paperialusia tohon alle. Ne kastuivat aika kovasti ja mä ainakin sain yhdessä palassa paperia suuhuni. Toivon että vieraat olivat tarkempia kakkua leikatessaan :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti