perjantai 29. elokuuta 2014

Rasvasta mukavempiin juttuihin.


Eräänä päivänä tällä viikolla kävin lääkärissä, töissä ja laulamassa karaokea. Olin ihan tyytyväinen mm. asuuni. Tosin arvasin sen mustavalkoisen värityksen ja mustan pitkän hameen aiheuttavan sanomista mun kaverilta, että vaikutan kuuluvan yhteen heimoon. No, en antanut sen haitata vaan heitin jalkaan conssit viemään kyseistä vaikutelmaa pois. Ennen lääkäriä ostin hesestä marjamix fruitien ja se on törkeen hyvää. Tosin en osaa päättää mikä niistä mauista on parasta, koska kaikki on törkeen hyviä! Seuraavana alan testaileen smoothieita.


Mun "nahka" rotsi alkaa veteleen viimeisiään. Onhan se ollut mulla jo törkeen monta vuotta ja jo keväällä ajattelin ettei se tule syksyä näkemään, mutta nyt alkaa näyttää siltä, että toi kulkee mun päällä vielä tän loppuvuodenkin. Pakkohan mun on sitä käyttää, kun ei oo muutakaan! Ensi keväänä täytyy kyllä ostaa uus ja heittää tää meneen sitten kun ilmat kylmenee niin paljon etten voi sitä enää käyttää. Ja joo, nyt mun on pakko pikkuhiljaa uskoa, että kesä alkaa oleen ohi, kun yölämpötilatkin on alkanu laskeen jo alle 10. byhyy.


Yllätyksekseni heitin rintaan myös korun. Ostin sen vähän aikaa sitten Carnival Skullsilta, koska mulla on samaa sarjaa Liisa ihmemaassa kaulakoru, jonka ostin second handina Barcelonasta. Toi sammakko on kyllä vähän kummallisempi ja huomasin miten ihmiset katso sitä päivän mittaan hiukan ihmeissään. Tykkäisin siitäkin enemmän kaulakoruna, mutta kaippa joskus voin kulkea sammakko rinnassakin.

Mä katselin äsken valokuvia, joita oli otettu mun laulaessa karaokea. Yhtäkkiä kiva paita muuttui ei niin kivaksi, kun näin taas selkäläskini. Täytynee alkaa kulkeen hupparissa. Onneks myös sotkin ton paidan töissä ranskisten rasvaan niin se onkin mitä luultavimmin pilalla. Harmi, koska tykkäsin siitä kovasti ja se on vielä tosi uuskin! Kuvista ei nyt näe, mutta siinä on hihat lepardikuvioista pitsiä. just my style. 

Eli vinkkejä rasvatahran poistoon trikoopaidasta saa antaa ja mä jatkan tota rasvan poistoa selästäni.


Sitten rasvasta mukavempiin juttuihin. Mulla on tämä viikonloppu vapaa töistä, mutta se ei tarkota etten tekisi "töitä". Eilen mun serkku meni naimisiin ja minä olen morsiamen toisena kaasona. Hommia riittää, kun tämä päivä järkkäillään juhlapaikkaa ja huomenna on bileet. Toivotaan, että kaikki menisi hyvin ja ettei huomenna sataisi! Eilen olin ekaa kertaa maistraatissa vihkimistilaisuudessa ja se jos mikä oli nopee keissi. Sulhasen vanhemmat oli ihania ja tarjosi meille ravintolaruuat vihkimisen jälkeen. Tänään siis napataan hotellista sulhanen ja morsian matkaan ja lähdetään Kihniölle mökkeileen ja järjestämään megahääbailut!

1 kommentti:

  1. Rasvatahran saa pois sappisaippualla. Löytyy marketin pesuainepuolelta palana ja maksaa tyyliin 3e. Mä teen aina silleen että kastelen vaatteen tahran kohdalta, hieron sappista siihen niin että irtoaa saippuaa siihen tahraan, ja sit vaan pyykkikoneeseen ihan normisti. Jos jaksaa niin saippuan kandee antaa hetki vaikuttaa ennen koneeseen laittoa, mutta mä en koskaan jaksa ja hyvin on lähteny :)
    t. Taru

    VastaaPoista