keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Back to basics

Hallo!

Ajattelin, että mikä tässä bloggaamisessa nykyään mättää ja päädyin yhden syyn olevan musiikki. En nykyään enää kuuntele musiikkia kotona joka päivä, koska Mikalla ja mulla ei aina musiikkimaku oikein kohtaa. Aamuisin usein kuitenkin heitän MTV:n päälle, kun olen yksin kotona. En silloinkaan varsinaisesti nauti musiikkitarjonnasta, mutta ainakin on taustameteliä, koska inhoan olla hiljaisuudessa! Josko nyt taas koittaisin sitten blogata vanhalla tavalla ilman musiikkivahvistusta jos ei siltä tunnu. Joskus tietenkin jos siltä tuntuu laitan taas musiikkiakin, mutta nyt voin lopettaa siitä stressaamisen.

En usko tän vaikuttavan mun järkyttävän suureen lukijakuntaani ainakaan yhtään enempää kuin kuukauden blogitauonkaan :D


Eilisestä on pakko vielä lisätä parit kuvat, jotka otin myöhemmin. Testattiin meidän uutta grilliä ja se on mahtava! Ei tietenkään millekkään tosi isolle seurueelle grillaamiseen, mutta näin kahdelle tai vaikka neljälle. Makkarat muuttivat väriään, vaikkakin paistaminen kesti ehkä vähän kauemmin kuin muunlaisilla grilleillä ja niistä tuli myös tosi kuumia! Tossa grillissä oli ohjeet, että ruokaa pystyy myös pitämään lämpöisenä paistamatta sitä enempää ja sekin toimi oikein hyvin. Oi, kun olen onnellinen ostoksestani.


Eilen myös geelasin äidin liuskottuvat kynnet ja päätin samalla heittää omiinikin yhden geelikerroksen. Lakkaus päälle ja ihan kivathan niistä taas tuli. Jostain syystä lakka pysyy paremmin ton geelauksen päällä kuin normi kynnellä, joten pitäis tehdä tollai useemmin. Vois omat kynnetkin taas kasvaa.

Tänään pidettiin opinnäytetyön esitys. Esitystä ei tullut katsomaan edes meidän toinen arvosteleva opettaja. Aika hyvin menee siis, kun katsojia oli vain yksi! :D Huomenna mennään toivottavasti viimeistä kertaa Ikaalisiin ja sitten pitäis olla kouluhommat kunnossa. Pari opintopistettä vielä puuttuu, mutta kyllä nekin sieltä ens kuun aikana viimeistään tupsahtaa mun tietoihin, kun kaikki hommat niiden eteen oon saanut tänään aikaiseksi. Onkohan kauheeta sanoo, mutta oon aika ylpee itestäni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti