keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Innostuva suunnittelija



Helou ja hyvää tätävuotta hitaalta bloggaajalta!

Joanna joskus linkitti blogiinsa hauskan persoonallisuustestin, joka sehä hänen, minun, että muidenkin mielestä pitaa yllättävän paljon paikkansa! Mun luokkalaiset tytöt innostuivat nyt eilen illalla tekemään myös tämän testin ja mä tein sen uudestaan josko vaikka persoonallisuuteni olisi muuttunut... Ei ollut. Tai vähän oli, mutta mulle tuli testistä vastaukseksi numero 7 eli innostuva suunnittelija, joka ei halua tehdä tyhmiä juttuja! :D joskin mua ensimmäisellä testin tekokerralla kannustettiin katsomaa myös numero 4 eli pohdiskeleva romantikko ja nyt toisella kerralla numero 3 eli Tehokas suorittaja. Allekirjoitan tuon seiskan niin täysin etten edes vaivautunut ajattelemaan neloskohdan sopimista itseeni, mutta tosta kolmosesta voin allekirjoittaa saman kohdan kuin mitä seiskassakin on huonoissa ominaisuuksissa, eli voin olla hyvin kärsimätön. Te jotka mut tunnette voittekin tän tekstin lukemisen jälkeen miettiä olenko tuollainen kuin itse tunnen olevani ja tehdä myös tän testin itsestänne mikäli ette ole sitä vielä tehneet... tai vaikka olisittekin!

©Viivi Brunila & Marika Borg Namaste.fi

eloisa * iloinen * idearikas * innostava * visionääri * optimistinen * monipuolinen * seikkailija * korkealentoinen * hauska * myönteinen * vaihtelunhaluinen * nopea * inspiroiva * kekseliäs * eteenpäin menevä * spontaani * monilahjakkuus * lyhytjännitteinen * kärsimätön * itseverma * vapautta kaipaava *

Parhaimmillaan: iloinen, idearikas ja monipuolinen
Huonoimmillaan: levoton, keskittymiskyvytön ja kärsimätön

  7-tyyppiä motivoi suunnittelu ja miellyttävät vaihtoehdot

"Minusta on hauskaa suunnitella uusia mielenkiintoisia asioita. Nautin innostavista ideoista ja uusista mahdollisuuksista. Toivon elämääni vaihtelua ja sopivasti jännittävää seikkailua."



Seiskat nauttivat uusista ideoista, ihmisistä ja seikkailuista. He ovat hurmaavia, energisiä, myönteisiä ja täynnä uusia ideoita. Seiskalla on yleensä monta rautaa tulessa yhtä aikaa ja hän on usein juuri tulossa matkoilta, lähdössä jonnekin tai ainakin suunnittelee toteuttavansa jonkin hauskan projektin lähiaikoina. Seiskat pursuavat innostunutta energiaa, ideoita ja uusia suunnitelmia. Seiskoilla on ainutlaatuinen kyky nähdä asioiden mahdollisuudet ja valoisat puolet. He ovat luonnostaan optimistisia eivätkä lannistu esteistä kovin helposti. Seiskan aktiivinen mieli keksii yleensä ulospääsyn hankalista tilanteista ja ratkaisun pulmaan kuin pulmaan.  

Seiskat ovat loistavia ideoimaan uutta ja heidän vilkas ja luova mielikuvituksensa tuottaa joskus enemmän ideoita kuin mitä he ehtivät käytännössä toteuttaa. Seiska saattaa jättää asioita myös puolitiehen tai velvollisuuksia hoitamatta, jos hän tuntee, että ne rajoittavat liikaa hänen vapauttaan tai hyvän olon tunnettaan. Koska Seiskalle on tärkeää säilyttää oma vapautensa ja onnellisuutensa, hän kokee rajoitukset ja tiukat säännöt joskus pikkumaisina ja ahdistavina. Seiskat tekevät yleensä oman päänsä mukaan eivätkä anna toisten eriävien mielipiteiden liikaa hidastaa tahtiaan.

Seiska on nopea liikkeissään ja keräilee mielellään uusia kokemuksia ja seikkailuja. Seiskat ovat usein hyvin perillä trendeistä, uusista ravintoloista, huvituksista ja matkailuvaihtoehdoista, sillä he ovat yleensä kokeilleet niin monia asioita. Seiskan kokemusten keräily ja nautiskeleva elämäntyyli peittää joskus alleen levottomuutta ja tylsistymistä jokapäiväisiin arkisiin asioihin. Seiska pyrkii pysymään innostuneena ja vauhdikkaana eikä kohtaa mielellään elämän epämukavia tai kipeitä asioita. Pitkästymisen ja paikalleen juuttumisen pelko pitävät Seiskaa aktiivisesti liikkeessä, eikä hänen ole aina helppo hidastaa tahtiaan tai huomata omia tai toisten todellisia tarpeita. 

Seiska pyrkii tekemään elämästään mielenkiintoista ja on yleensä hyvä luomaan ympärilleen iloista mieltä ja energistä tunnelmaa. Seiskat ovat luontaisen hyviä esiintymään ja viihdyttävät ja kertovat tarinoita mielellään. Seiskat ovat parhaimmillaan eloisia, innostuneita, joustavia ja hyväntuulisia. Seiska on usein monilahjakas ja aikaansaava yleistaituri, joka oppii asiat nopeasti. Hän on kiinnostunut monista asioista ja hyvä yhdistelemään kiinnostuksen kohteitaan luovasti yhteen joksikin uudeksi ja mielenkiintoiseksi. Seiskat ovat parhaimmillaan kuin taikaliemeen pudonneita ihmelapsia, joiden uskoa elämän ihanuuteen on vaikea horjuttaa. Elämä on Seiskalle nautinto ja parhaimmillaan hän on kokemuksistaan ja elämästään syvästi kiitollinen.  


1 kommentti: