perjantai 25. lokakuuta 2013

What one day tourist can do at Helsinki


Ilmeisesti koitan korjata kirjottamattomuuttani kilometripostauksella, mutta koska otin noin kuukausi sitten blogi mielessä kuvia Helsingistä niin pakkohan tää juttu on myös kirjottaa. Olin menossa poikaystävän kutsumana habitare messuille, kun se oli sielä työkeikalla ja majotuttiin Sokos Hotel Pasilassa. Oli muuten ihan kiva hotelli ja 8€ makso vuorokauden matkustajalippu, joten hotellilta pääsi tosi kätevästi keskustaankin, kun 7B ratikkakin kulki aivan vierestä ja ei tosta nyt ollut matka eikä mikään ihan rautatieasemallekkaan.


Lauantain käytin siis turismina olemiseen ja suuntasin hotellilta Rautatieasemalle ostaan sitä matkailijakorttia. Halusin nauttia maisemista niin hyppäsin ratikkaan enkä ottanut oikotietä keskustaan junalla. Mulla kun ei ollut mikään kiire minnekkään. Tää kirjottaminen taas kerran tuntuu kangertelevan niin pitäydyn lopun aikaa kuvateksteissä. Ehkä sitten tää 50 kuvan läpikäyminenkään ei ole niin kamalaa :D

Pasilan asema ei ole esteettisesti mitenkään kauheen kaunis

Pasilassa aina tuntuu ettei olisi Helsingissä, mutta sielä se city kuitenkin häämöttää.

Aamulla ratikka oli melkein tyhjä. Samaa ei voi sanoa iltapäivästä!

En mäkään mitenkään yli aikasin ollut liikenteessä. Sain muuten ton vanhan kellon isältäni.

Vielä vaaleahiuksisena liikenteessä. Batman kaulakorun oon tehnyt itse Fimo massasta.

Turistin täytyi toki ottaa kartta hotellilta ettei vaan pääse eksymään.

Mietin miten oli tosi coolia nähdä eduskuntatalo ekaa kertaa. Nyt nautin siitä vain ratikan ikkunasta.

Rautatientorilla oli kokis seinä, jota alettiin purkaan.

Kirahvikatu! Helsingissä on ihania yksityiskohtia, joita ei huomaa jos vaan kävelee nopeesti tutkimatta ympäristöään.

Helsinkin tuomiokirkko on tietenkin jokaisen turistin nähtävä. 

Ensimmäisenä suuntanani kuitenkin oli matkailutoimisto, kuten normaalisti turisteilla.

Teki mieli poiketa Kappeliin, mutta jätin sen toiseksi kerraksi. Haluan silti tuonne vielä, kun en ole kokaan käynyt!

Havis Amanda tuli heti torin vieressä vastaan. 

Meri torin vieressä on kyllä ihana. Ilma oli kyllä kivempi kuin miltä tässä näyttää.

Torilla oli kauhea tohina. Tosin sielä myytiin aivan liikaa lappi/turistikrääsää tämän turistin mielestä.

Ympäriinsä keskustassa näin näitä ihania kilppareita estämässä autojen kulkua!

Kuva on väärinpäin, mutta tollaset tarttu sieltä turisti-infosta mukaan.

Paljon oli isoja lokkeja odottelemassa ruokaa tai jotain. Isoja laivoja myös.

Vesi ei näyttänyt kauheen kutsuvalta, mutta noi rannan rakennukset on ihania.

Kiipesin myös Uspenskin katedraalille katselemaan maisemia. Vähän petyin kun luulin sieltä näkevän vielä pidemmälle.

Koko Tori kuitenkin näkyi.

Ja myös se tuomiokirkko.

En tiennyt Helsingissäkin olevan rakkauden siltaa. Ilmeisen suosittu tämä kuitenkin on!

Eikä maisematkaan tuolta sillalta olleet mitenkään huonot.

Pakko oli ottaa ratikkavarotuksesta kuvakin, kun ei tollasia muualla Suomessa näe.

Lappalaisteemaa ylikorostettuna?

Tuomiokirkon lähellä kortteleissa on paljon ihania pikku putiikkeja.

Rakastuin edellisessä kuvassa ikkunassa olleisiin sukkahousuihin. En silti raaskinut ostaa... :(

Kyllä Helsinki paikoin näyttää aika karultakin. Laatat kuitenkin maassa on kivoja asfaltin vaihtoehtoja!

Jotkin kaivonkansista oli todella nättejä!

Näytin varmaan idiootilta, kun kuvailin näitä. :D

Mikä olisi söpömpää kuin Yksisarvisen katu!

Kun kävelin uudestaan Rautatietorin ohi ne jakoi kokis seinältä kukkia.

Suunta oli Sokokselle ostaan pitkään himoitsemaani Tangle teezeriä.

Turistikohteista seuraava oli Kolmen sepän patsas, josta oli alkamassa kai joku mielenosoitus. 

Kävelin takaisin kohti Tuomiokirkkoa, jotta pystyin jäämään ihailemaan Minna Parikan kenkiä <3

Kirkon portailla oli esiintymässä Afrikkalainen mieskuoro, jota istuin kuuntelemaan.

Kokis seinä oltiin saatu tyhjäksi.

Suuntasin kaverin kanssa kahville Kamppiin

Picnic toimi päivän lounaana

Kahvin jälkeen hyppäsin ratikkaan ja kuljin ratikalla ympyräreittini loppuun takaisin hotellia kohti.

Hakaniemen kauppahallissa täytyy vielä joskus käydä. 

Päivän asuni oli tässä: Siinä ei ole kai mitään selitettävää.

Asu vaihtui hotellilla levon jälkeen toiseen, kun suuntasin uudelleen kaupungille tapaan toista kaveria.

Kampin yläkerroksista löytyi aivan ihana hiljainen kahvila. Ei tosiaan tuntunut siltä että oltaisiin oltu Helsingissä.

Koko päivän turistina olo alkoi väsyttää. Päätin vain hakea kaupasta jotain syötävää ja palata hotellille.

1 kommentti:

  1. Tää oli aika hauska postaus! Erityisesti täytyy nostaa esiin muutamia hyviä kohtia:
    -Toi lopetuslause oli kyllä aika dull, jotenkin kuulosti just hirveen väsyneeltä ja kyllästyneeltä niinku vissiin olitkin :D
    -Kivat silmälasit!
    -Hauska idea kaiken kaikkiaan tämä turistina Helsingissä
    -Parasta oli läpi koko postauksen kantava teema: Cokis-seinä ;DDD

    VastaaPoista