tiistai 8. tammikuuta 2013

Iltapalaa, nams


Oon tässä pikkuhiljaa keräilly yhteen vihkoon reseptejä ja koittanut tehdä siitä jopa mahdollisimman söpön, jotta se innostaisi mua kokkailemaan. Oon ihan hyvin tehostautunutkin, koska on vaan mukavampaa kokata kahdelle kuin vaan itselle. Tänään mun alko jäätävästi tekeen mieli pannaria ja soitinkin siitä ohjetta äidiltä, koska viimeksi kun tein pannareita olin Ausseissa ja niistä tuli aivan liian paksuja ja kovia kökköjä. Tosin maku oli hyvä!

Etuaukeama mun kokkausvihosta <3

Iittalan lasimäeltä ostettuja ruokaohje magneetteja. Varsin käteviä!

Vaikka mulla olikin pannaritaikinan ohje magneetissakin niin silti päätin uskoa äidin ohjetta:

4dl Maitoa
4 kananmunaa
2dl jauhoja
n. 2 rkl sulatettua margariinia/voita
1/2 tl suolaa
sokeria oman maun mukaan

Kaikki aineet vatkataan sekaisin ja paistetaan uunissa 225 asteessa n. 15-20min.


Mun pannarista tuli tollanen aaltopannari. Vähän sain naureskella omille kokkaustaidoilleni, mutta ei se mitään. Aallot maistuu hyville, vaikka toi hyvin jännältä näyttääkin. Aluksi levittäessäni taikinaa pellille luulin ettei se kohoisi ollenkaan, kun sitä oli niin ohut kerros, mutta kyllä toi makumaailma saa mut koittaan uudelleenkin tota äidin reseptiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti