maanantai 21. tammikuuta 2013

Flower wink


Kuten jo mainitsin niin sain ihania tulppaaneita synttärilahjaksi. Tulppaanit on mun mielestä maailman kauneimpia, mutta ärsyttäviä sinänsä, että niiden kesto on aika huono ja ne aukee aina ihan kokonaan eikä pidä kaunista nuppumaista muotoaan. Lisäksi, kun ne aukeavat kokonaan niin niistä herkästi varisee siitepölyä jokapaikkaan, jota ei saa pois sitten millään. Äiti oli kuitenkin saanut kukkakauppiaalta oivan vinkin, kukkien säilymiseen kauniimpana.

Elikkäs, tulppaanit tykkäävät olla viileässä vedessä ja veteen voi näin ollen laittaa päivittäin esim jääpaloja niin vettä ei tarvitse aina vaihtaa kylmään. Mä heitin kukkien ollessa tuoreita jonku 3-4 päivää jääpaloja veteen aina kun muistin, eli joku 4 palaa päivässä ja kukat eivät auenneet isoiksi ja roikkuviksi! Ne pitävät vieläkin itsensä kauniisti pystyssä ja suhteellisen hyvin muodossaan, vaikka oikeestaan ovatkin jo kuolleita. Mun mielestä noi kukat ovat jopa tollai kuolleena kauniita ja näin saan nauttia tulppaaneistani normaalia kauemmin!


Oon tässä pikkuhiljaa siirtymässä täysin Afrikka ajatuksiin ja samalla tää blogi alkaa meneen "vaihtohorrokseen". Ajattelin kuitenkin käydä varmaan Afrikasta parit asupostaukset tekemässä jos joskus innostun vaatettamaan itseäni muuta kuin lepuhousuihin. En siis yhtään tiedä vieläkään, että joudutaanko me sielä ostamaan koulupuvut. Jos joudutaan niin sellaisen lookin ainakin saatte nähdä. Kuitenkin koitan vielä tämän viikon jotenkuten päivitellä lähtöfiiliksiä, kun maanantaina sitten noustaan siiville! Tänään oon katsellut vaatteita ym pakattavaa ja otan taas ilmeisesti enemmän tavaraa mukaan kuin mitä listassa luki. (muttakun kaikki vaatteet on niin kivoja!) Muistakaahan siirtyä sitten lukemaan 142 yötä -blogin puolelle reissusta!

1 kommentti:

  1. Voi tsemppii Alisa<3 toi pakkaaminen on ihan tuskaa! Arvaa onks kiva ku täs mun huonees on vaatehuone ja näyttää ihan säälittävälle ku siel vaan muutama vaate pyörii hyllyil..ja oon jo ny käyttäny suunnilleen kaikkii vaatteita mitä mul on mukana. (Paitsi urheiluvaatteet on viel nätisti pinos :D) Ja mul ei oo mukana yhtään mekkoo! :o ja ehkä neljät kengät yhyyyy :(

    VastaaPoista