perjantai 30. marraskuuta 2012

Maaseutumatkailua



Morso tais tulla toissa yönä käymään mun oven takana, koska eilen oli ainakin sellanen fiilis. Tsemppasin kuitenkin aamupäivän tosi hyvin ja lähdin maaseutumatkailun opintoretkelle. Aluksi käytiin Valkeakoskella Ilolassa ja sielä syötiin mautonta kotiruokaa ja kuunneltiin jotain niiden historiaa. En hirveesti pystynyt keskittymään.

Ensimmäisen kohteen jälkeen oikeen kukaan ei tiennyt miten sieltä ajetaan seuraavaan kohteeseen, joka oli pajutila Kangasalla. Kun lopulta päästiin perille monen, monen mutkan ja sen, että poliisit pysäytti meidän autojonoa vetäneen opettajan auton niin oltiin jo ihan sairaasti myöhässä ja visiitti jäi todella lyhyeksi. Se paikka oli kuitenkin niin kiva, että otin sielä jopa kuvia.

Vedin "härkää" sarvesta

Ehkä vähän pelottavakin heppa veti kärryjä

Sisätiloissa oli maailman suloisin (ja ehkä kallein) kauppa

Portaat alakertaan oli ihanat, kun joka porraksella oli jotain kaunista ja söpöä

Näin myös enkeleitä

Suloiset kaupat jatkuivat myös pihapiirissä

Pajueläimiä ei voinut välttää, koska suurin osa niistä oli sisääntulon yhteydessä. Ihania norsuja <3

Kävin myös eilen eiffeltorinin juurella

Retki jatkui pajutilalta vielä Ahlmanin koululle, jossa myös myydään sielä tuotettua maitoa, jogurttia, juusto ja kaikkea muutakin mitä tästä läheltä on saatu. Eli jos olet hurahtanut Tampereella lähiruokaan niin kannattaa käydä tsekkaamassa Ahlman. Meille suositeltiin kotiin vietäviksi Ahlmanin jogurttia ja mä kotiutinkin 2€ hintaan puolen litran vadelmajogurttipurkin. Tosin mun mielestä se ei ollut niin hyvää kuin esittelijä antoi ymmärtää...

Eilen kuitenkin kotiin päästyä olin niin rikki etten koko päivänä jaksanut edes telkkarin edestä nousta koneelle. Mä otin jopa päikkärit, joita en koskaan ota! Enkä jaksanut mennä illalla yksiin pikkujoulu illanistujaisiinkaan. Olin eilen illalla huono ihminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti