maanantai 5. marraskuuta 2012

I just have to get it out.


Tällä kertaa en ole aikeissa kirjottaa niin kevyistä aiheista kuin yleensä, koska aijon puhua mun itsetunnosta ja oikeestaan sen ongelmista. Jos ette siis halua sisään mun pään sisällä olevaan inhottavaan fiilikseen niin skipatkaa suosista tää teksti.

Mulla on ollut yleensä ottaen ihan hyvä itsetunto ja oon viihtynyt nahoissani, vaikka olenkin oikeestaan aina ollut ylipainoinen. Nyt on kuitenkin tullut sellainen hetki kun en ole enää sinut itseni kanssa niin ulkoisesti kuin sisäisestikkään. Tää tunne oikeestaan alkoi kasvamaan tässä alkusyksystä ja nyt se on kärjistynyt siihen, että mun raukka poikaystävä on joutunut katselemaan mun kiukkuamista omasta kropastani. Muistan kun poikaystävä joskus mulle sanoi, että hyvä itsetunto on kaunista niin nyt en siis todellakaan ole kaunis.

Asiaahan ei saisi ajatella noin, mutta tämän naisen päässä asia vääntyy tuollaiseksi tällä kertaa. Olisipa ihanaa kuulla kehuja ja kohteliaisuuksia ihmisiltä joka päivä, mutta eihän sellainen ole suomalaisessa kulttuurissa tapana. Voitais kyllä ottaa ulkomaalaisilta oppia ja ottaa tavaksi niitä feikkejä heittoja, et sun hiukset tai vaatteet jne. näyttää tosi kivoilta tänään! Täällä ennemminkin tuodaan aina esille niitä epäkohtia eikä edes anneta sitäkään rakentavana kritiikkinä vaan olen saanut elämäni aikana kuulla erinäisistä tahoista, että mun luonne, asenne tai käyttäytyminen on paskaa. Kiitos tästä! Noita kaikkiahan olisi tosi kiva muuttaa, mutta olisinko minä silloin enää minä?
Mä olen sitä mieltä, etten voi tulla kaikkien kanssa toimeen. En todellakaan, koska mulla on todella kiivas luonne ja sanon asioita paljon suoraan. Olen myös saanut kärsiä sen vuoksi, koska ei ole kiva kun koko luokka ei puhu sulle pariin viikkoon, kun olet sanonut jotain tyhmää. Kärjistäminen on myös osa mun luonnetta, mutta jos kärjistän asioita liikaa niin yleensä tarkoitankin ainakin tietyltä osalta sanojani. Jos sanon etten halua nähdä sua enää koskaan niin silloin voin tarkoittaa etten oikeesti halua ja voin elää ilmankin tai sitten, että eipä kiinnosta nähdä, mutta näen jos täytyy ja koitan käyttäytyä yleisten hyvien käyttäytymisohjeiden mukaisesti, mutta jos oot ilkee mulle niin en säästele sanojani.

Mun itsetunto perustuu oikeastaan täysin mun käyttäytymiseen ja lihavuuteen. Jos niitä vasten hyökätään niin mua ei kiinnosta olla niiden ihmisten kanssa. Mun kanssa joko pystyy elämään vaikka olen ärsyttävä ja kiivas luonteinen tai sitten ei pysty. Niiden ihmisten ei varmaan edes tarvisi hakeutua mun seuraani, jotka epäilevät edes sitä, että pärjäävätkö ne mun kanssani. Osaanhan mä olla ihana ja mietin tosi paljon ystäviäni ja yritän aina sillointällöin tehdä kivoja pikku arkipäivän ylläreitä, mutta kun paska menee aina kivan edelle ja se on selvä.

http://wishfulinspiration.com/2011/07/sad-song-lenkacredits-weheartit-coasterridethroughthesky/

Olen siis omissa nahoissani tällä hetkellä todella epävarma ja oikeestaan tuntuu, että pitäisi jäädä vain kotiin 4 seinän sisälle murjottaan ja masentumaan. Masentuneena olisi niin helppoa kun ei tarvisi tehdä mitään, mutta eipä se mua auttaisi mun omassa elämässä jos muiden vuoksi jäisin kotiin. Siispä käyn salilla ja koitan siten kohottaa omaa itsetuntooni, että edes vähän kiinteytyisin, koska laiha en halua olla. Poikaystäväkin tänään sanoi, ettei haluisi halata luita kalisevaa reittä, vaan tykkää kun saa halata mun paksua jalkaa. No, kiinteempi onneksi voisi se paksukin olla ja kyllähän se parantaa mun elämänlaatua varmasti vanhempanakin jos olen pitänyt kropasta huolta nuorempana, vaikka se läski olisikin!

Toinen asia mihin olen nyt kiinnittänyt huomiota on syöminen. Olen alkanut pitää ruokapäiväkirjaa myfitnesspal.comin avulla (parempiakin paikkoja saa vinkkailla!), jotta tietäisin suunnilleen oman päivän kulutukseni ja oppisin näin tekemään hyviä valintoja. Kuten yksi päivä ylitin kalorintarpeeni n.800ckal ja tänään olen alittanut sen n.870ckal. Kaikki on niin suhteellista enkä aijo edes yrittää alkaa millekkään kunnolliselle dietille. Kunhan vähän katsoo mitä sinne suuhunsa laittaa, enkä todellakaan aijo luopua mun elämän pienistä iloista kuten mansikka viiliksestä vaihtamalla ruokatapojani johonkin terveyshömppään. Tietenkin katson leivästä kuidun (Ihan parasta on Vaasan jälkiuuni ruispala 17% kuitua!) ja koitan juoda tarpeeksi vettä päivässä, mikä on mulle oikeesti turhankin haastavaa. Aina treenipäivinä se on helppoa, kun salilla vesi menee helpommin alas, mutta muualla ei.

http://wr3ckthisgirl.tumblr.com/post/24227589008/ariel-mckee-on-we-heart-it

Kuitenkin vaikka mitä tekisin niin tuloksethan ei näy kropassa heti ja pään sisällä tosiaan en edes aijo itseäni muuttaa, koska se saa mun tunteet vaan kasaantumaan lisää ja olen muutenkin sellainen, että jos pahat asiat on pieniä niin teen niistä lumipallon ja jossain vaiheessa niistä tulee lumivyöry, jos tiedätte mitä tarkoitan? Mielessä kävi käydä kouluterkalla ja alkaa käymään jollain psykologilla tai vastaavalla puhumassa mun pään sisällä liikkuvista ongelmista, mutta ei oikeen olisi aikaa sellaseen hömppään. Koska mun ongelmat aiheutuu oikeestaan muiden ihmisten mulle luomista paineista eikä mun omista. (Tosin tietty kävi mielessä hankkia hullun paperit ja alkaa eläkkeelle jotain 25-vuotiaana.) En mä voi muita muuttaa, voin toki muuttaa itseäni (tosin vähän), mutten halua! Haluisin vaan olla ja antaa asioiden mennä. Jos teen jotain väärin niin en halua pyytää anteeksi. (paitsi tietenkin jos oikeesta fyysisesti satutan jotain kunnolla) Kaikki tekevät virheitä ja riitaan tai muuten huonoon fiilikseen tarvitaan yleensä kaksi ihmistä. Enkai mä itse keksi vain yhtäkkiä itselleni pahaa mieltä aiheuttaa? 

Kuten sanoin heti alussa niin olen yleensä hyvin tyytyväinen itseeni kaikin puolin ja nyt en ole. Ärsyttää ihan sairaasti kaikki, mutta toivottavasti tästä nyt taas päästään yli. Olen ihan sairaan iloinen siitä, että pääsen taas karkaamaan mun elämästäni johonkin ihan uuteen elämään Afrikkaan keväällä, että pystyn taas ajattelemaan helpommin sitä iän ikuista kysymystä "kuka minä olen?".

2 kommenttia:

  1. Vahva itsetunto, siitäpä täälläkin haaveillaan. Ehkä sellainen muodostuu kolmekymppisenä..? :)

    Jaksamisia,

    Laura J.

    VastaaPoista