keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Have you remembered this?


Good day!

Tänään illalla vaihteeksi biletetään. Mennään tyttöjen kanssa Kahvillaan pubivisaan ja siitä Tamkon pikkujouluihin. Eipä oikeen ole varaa, mutta otetaan iisisti. Ajattelin, että kun kerran joudun yöllä vaeltamaan takaisin kotiin niin haluan jakaa jotain hyvin tärkeää, mitä pidän aina talvisin mukana...

Oon tässä pikkuhiljaa varustautunut oikeesti siihen, että vuoden pimeä aika on saapunut jo aikaa sitten ja melkein kaikki tuola pihalla rientää vieläkin ilman turvavälineitä eli heijastimia! Mä heitin ensimmäisenä maailman sulosimman sydänheijastimen, jonka sain kesällä häistä takkiini ja siitä heijastinten keräily sitten alkoikin. Toivottavasti en ole kuin joulukuusi tammikuun loppuun mennessä!


Äiti taas kertoi, että heijastimen kuuluisi aina olla noin polven korkeudella, joten tänään kilttinä tyttönä otin mukaan myös toisen heijastimen, koska mun sydän on takin kauluksessa. Aluksi kyllä mun kaverilta pöllimä pöllöheijastinkin lensi liian korkealla, mutta vaihdoin sen heilumaan takin helmaan niin ei minkään auton valojen pitäisi osoittaa ainakaan sen yli! Lisäksi kun se killuu sielä edestakaisin niin se näkyy joka puolelta, kun sydänheijastin näkyy vain edestä.


Tälläisiin talven "turvavälineisiin", joita käytän haluan myös välttämättä luokitella noi tumpunpidikkeet, joita olen varmasti hehkuttanut ja tulen jatkossakin hehkuttamaan! Mulla ei ole nyt enää muutamaan vuoteen hukkunut yhtäkään tumppuparia, kun ne on aina kiinni takissa noilla! Täytyisi ehkä tänä vuonna käydä ostamassa myös toiset mokomat paksummille tumpuille niin ei tarvisi niitäkään vaihtaa, kun haluaa vaihtaa vähän lämpimämpää asustetta päälle.


Energiamessuilta, jossa oltiin koulun puolesta hommissa keräsin talteen itselleni myös Suomen muotoisen avaimenperä heijastimen, jonka kiltisti kiinnitin laukkuuni. Se on ollut nyt pimeällä yli kätevä, koska siinä on samassa myös taskulamppu. Enpähän ole ainakaan pimeillä kujilla kulkiessani astunut yhteenkään vesilätäkköön tämän avustuksella! Hyvä minä ja hyvä taskulamppuheijastin! Tosin siinä lukee toisella puolella pohjolan voima ja mistään tollasista mainosjutuista en niinkään välitä. 

Ihanat luokkalaiset jaksoivat vielä tänään muistuttaa aivan ihanan hahmon olemassaoloistakin.
Varokaa ettei Morso tule teidän oven taakse tänä yönä! Pitäkää taskulamppuheijastimet valmiina ettei Morso pääse yllättämään! (vaihtoehtoisesti pelkkä taskulamppukin käy)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti