torstai 30. elokuuta 2012

Tähtisädetikkuja

Kaisa Meni Discoon [5:06]

Eilen päädyttiin koulun jälkeen extemporena, että mennään baariin, koska tänään oli koulusta vapaapäivä. Henna muisti, että niillä on ollut kauan jo yläpuolella olevan biisin innoittamana ollut fiilis pitää tähtisädetikku ilta ja pukeutuminenkin piti hoitaa sen mukaan, eli mitä enemmän glitteriä ja kimallusta sen parempi. Meikkeihin ei kuitenkaan tällä kerralla jaksettu oikeen panostaa ripsiväriä kummemmin.

Hyvin tärisseet kuvat saavat tällä kertaa puhua puolestaan, koska asujen yms alkuperästä en tiedä.









Fat ladyssä oli TTO:n bileet ja sinne mekin suunnattiin. Sielä vaan oli aika vähän porukkaa ja mulla meni vähän fiilikset, kun Liiketalouden tytöt oli nyrpeitä, eivätkä halunneet jakaa voittoaan. Niillä oli siis aiemmin ollut rastirata ja voittajat saivat karaokehuoneen käyttöönsä. Niiden tyttöjen joukossa oli yks meidänkin tuttu ja päästiin sen kanssa lauleskeleen tyhjillään olevaan karaokehuoneeseen, mutta kun muita luokkalaisia tuli (n.puolentunnin päästä) ovelle niin ne vaan nyrpisti nenäänsä ja olivat et "mitä vittua?" ja lähtivät pois. Oikeesti? Jos meidän luokka voittais jotain niin kyllä sinne meidän luokkalaisten kaverit sais tulla varsinkin jos koko tila olis muutenkin tyhjillään. Oltais kyllä lähdetty ja annettu niiden laulaa. Huoh. No tosta sitten ärsyynnyin ku hommasta tuli liian iso haloo ja koitin vielä saada fiilistä, joka ei saapunut joten lähdin pois. Olin vaihteeksi jo yhden aikaan nukkumassa. 

Leikittiin et olis ollut meidän kaikkien polttarit ja sormuksetkin oli tosi aidon oloisia!

Tänään on kuitenkin uudet bileet!


Mun luona etkot sekä vanhoille, että uusille Tamkin Ikaalislailisille. Toivotaan mahtibileitä!

2 kommenttia:

  1. Heh oli kyl hauskaa (ennen tyhmiä liiketalous tyttöjä) !! :) Täytyy ottaa joskus uusiks :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tästä täytyy tehdä kyllä joku juttu et aina kun on torstai "vapaa" niin keskiviikkosin on tähtisädetikkuilta!

      Poista