lauantai 18. elokuuta 2012

Cherry flavour



En muuten saanut laitettua toissapäivänä sitä pokkariani laitettua lataukseen niin nyt kantelen järkkäriä koko ajan mukanani ja voin kertoo, että laukun paino on tuhatkertaistunut. Lisäksi mun laukun kantohihna on pettämässä aivan millä hetkellä hyvänsä, joten tästä ei hyvä seuraa. Pomo lupasi katsoa kotoaan olisko sillä mulle antaa suht suurta vanhaa nahkalaukkua (kun sillä niitä riittää). Olispa mahtavaa saadakkin joku oikee nahkalaukku, kun ne on vähän laadukkaampia kuin noi Hennesistä tai Seppälästä ostetut koululaukut (jotka on nekin kestäneet monta vuotta!)

Paita GT, Pipo Niinalta saatu olisko Veromoda, Housut Lindex, Kengät ja vyö H&M, Sormus  Glitter

Siitä hienon aasinsillan kautta asuun. Olen lähinnä koko viikon ja viimeviikonkin asunut ainakin osaksi samoissa vaatteissa. Noi housut on ollu (ja oli eilenkin) mun perus asujen kohokohta. En ymmärrä miksi aikaisemmin en tykännyt noista ja nyt ne tuntuvat ja mielestäni näyttävätkin kivoilta. Tähän tarvittiin varmaan se, että Niina kehui mun housuja yks päivä ja luuli niitä uusiksi. Noihan on asuneet mun kaapin pohjalla jo yli vuoden, löysin ne aikoinaan Lindexin alerekistä. Pitäisi hankkia varmaan toisetkin saman tyyliset jossain tumman sinisessä tjs värissä...


Valitin äidille näiden kuvien oton jälkeen kun se ei ollut sanonut mun paidan olevan huonosti rinnuksesta. Toi paita on siitä ärsyttävä, että se ei pysy alhaalla! (varsinkin jos on toinen paita alla) Olen koittanut tehdä solmua vyötärölle tjs, että saisin siihen muotoa, mutta eihän mikään tollanen auta. Pitää siis vain vedellä paitaa aika ajoin alaspäin ja sen olisi voinut tehdä myös ennen kuvien ottoa ettei rinnuksissa olisi tollasia hyvin epäonnistuneita "muotoleikkauksia"


Voin kertoo myös, että olen suuresti addictoitunut kirsikka kokikseen. Oikeastaan mikä vain kirsikkainen saa mut haluamaan sitä, mutta ilman tota en osaa enää lähikaupastani lähteä, kun ne vain niin kivasti kököttää siinä keskellä juomakäytävää! Kaiken lisäksi yksi purkki maksaa melkeimpä 2€, joten halpaakaan tämä lysti ei ole. Toivottavasti ne loppuvat pian eikä lisäeriä ole saatavilla, koska muuten musta tulee kauhee sokerin kuluttaja ton myötä ja aijai kun toi maistuu hyvälle vaaleen rommin kanssa...

Tosta rommista tuli mieleen, että ensi viikollahan se taas alkaa. Mun kaveri sanoi eilen viestissään aika hyvin: "Mäkin tässä jo odotan lom... ryyp... Hetkinen, ootas nyt mikä tää sana nyt oli! Perseil... Eeei... OPISKELU! Joo, opiskelua odotan ihan, juu". Heti ensimmäisellä viikolla edessä on Bubirundi uusien hunajapalleroisten kanssa. Saa nähdä mitä tästäkin syksystä taas tulee... voi voi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti