maanantai 16. heinäkuuta 2012

Kotiin ja juhlimaan



Takaisin Tampereen rauhallisuuteen palasin lauantai aamuna ja sainkin aika suoraan kiiruhtaa töihin. Viikonloppuna oli mun nimipäivä ja mummun synttärinimpparit. Laskettiin veljen perheen kanssa, että edes niiden nelihenkisen perheen yhteenlaskettu ikä ei sisällä samanlaista elämänkokemusta, kuin mummulla on. Isot 85-vuotis kekkerit järjestettiinkin sunnuntaina, vaikka ketään ei oltu kutsuttu niin väkeä piipahti joku kuutisenkymmentä.


Äiti oli tehnyt mulle lauantaina nimpparikakun. Mullakin menee hauskasti, että mun nimipäivänä on tasan mun puolivuotissyntymäpäivä. Enpä tiedä kuka tollasia laskeskelee, mutta se on ollut iso juttu kun oon tajunnut ton lapsena. Kakku oli oikein hyvää sekä lauantaina, että sunnuntaina ja sitä tulikin syötyä vähän liikaakin.


Aurinko paistoi silmiin niin oikeestaan kaikissa äidin napsaamissa asukuvissa mulla oli silmät kiinni, mutta väliäkös tuolla. Päälle laitoin Leimuskasta saadun maximekon ja se toimikin ihan hyvänä suojana myös hyttysiä ja paarmoja vastaan. Sandaalit ostin euroopan reissullani 7€ Hennesiltä, koska mun vanhat sandaalit alkoi näyttämään kunnon hajoamisen merkkejä matkalla, kun joku metallinpalanen alkoi puskemaan pohjasta läpi. Noi on mulle yhtä kokoa liian suuret, mutta kyllä niillä ihan hyvin kävelee.


Vaikka pilvet enteilivät välillä sadetta niin koko sunnuntai päivä oli aurinkoinen. Mä sain vastuulleni makkaran paiston, joten sainkin viettää ihan kivasti aikaa ulkona. Mun asussa oli vielä yksi varsin hauska yksityiskohta, jota ei nähnyt ellen alkanut vilauttelemaan (mitä tein välillä istuessani). Hameen alla on vanhat kukkakuvioiset pyöräilyshortsit, joita olen käyttänyt viisivuotiaana. Ne ovat aika mahtavaa laatua, koska venyvät mun päälle vielä 17-vuoden jälkeenkin!


Äidin kanssa näpsästiin vielä yhteiskuvakin. Sukulaisilta tuli sellaista kommenttia, että joku luulee välillä, että äiti on laittanut jonkun nuoruuskuvansa Facebookkiin silloin kun minä lisään uuden kuvan itsestäni. Siinäpähän saan sitten katsella miltä tulen näyttämään kun olen 59v. Korviksista sen verran, että ostin ne Hollannista 3€:lla jostain kaupasta, jonka nimeä en muista. Niin ja äidin samantyylinen mekko, kuin mullakin on löytö Barcelonasta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti