torstai 26. heinäkuuta 2012

Europe Roadtrip part 4.



Heräiltiin Genkissä ennen kymmentä ja aloin sanomaankin Topille, että pian voitaisiin lähteä. Autopesulan omistaja kuitenkin ehti ensin ja tuli ajamaan meitä ystävällisesti pois, koska hän avaisi autopesun kympiltä. Kerättiin sitten itsemme ja ajettiin aika lähelle parkkiin ja mentiin etsimään vessaa ym. kaupungista.


Löydettiin vähän maksavat vessat, jotka olivat yhdessä kolmesta vai neljästä ostoskeskuksesta, joita oli koko keskusta siis pullollaan, ainut outo asia näissä oli, että ne kaikki olivat oikeastaan yksikerroksisisia. Käytiin vähän hennesissä ja mä kävin romukaupassa shoppailemassa.


Genkissä oli omalaatuiset istuimet pienessä ulkoilmateatterissa. Näiden kuvien jälkeen kamerasta loppuikin akku. Ehkä tämä kaikki oli mun kameralle liikaa.

Lähdettiin aamupäivästä pois Genkistä. Topi ajeli meidät Alankomaiden puolelle Eindhoveniin, jonne taas jäätiin shoppailemaan. Löydettiin jopa ilmainen parkkipaikka suhteellisen läheltä keskustaa, vaikka aluksi vähän jouduttiinkin pyörimään ympyrää. Käytiin katsomassa kirkkoa, missä oli joku musiikkiesityksen harjoittelu ilmeisesti menossa ja kierreltiin kauppoja. Hirveesti ei tavaraa tarttunut mukaan, mutta ihan hyvä niinkin.

Illemmalla meidät oli kutsuttu mun kaverin ja hänen poikaystävänsä tupareihin Etten-Leuriin ja sinne me suunnattiin vähän ennen muita vieraita, että päästiin ensin suihkuun ja sain puhelimen ja kamerankin lataamaan. Kuvien otto vaan siltä illalta sitten unohtui kokonaan. Hollannissa on hieman erilainen tyyli viettää tupareita, kuin Suomessa ja me oltiin sielä aivan monttu auki pari ensimmäistä tuntia, kun kaikkee tarjoiltiin suoraan sinne missä sitä itse milloinkin seiso, sellasta ole kuin kotonasi ja itsepalvelua ei oikeastaan tunnettu. Lisäksi bileissä oli kaverien lisäksi koko suku, joten väkeä ainakin riitti! Me oltiin myös viimeiset, jotka lähti. Päädyttiin taas nukkumaan aina niin mukavaan autoomme.


Yöllä meillä ei ollut kauheen hyvä tuuri, kun oltiin jätetty pyyhkeemme ikkunoiden suojaksi ja "kuivumaan", vaikka vettä satoi kuin aisaa. Aamulla mun pyyhe alkoi jo tiputtelemaan vettä auton sisään niin oli pakko ottaa se pois ikkunasta, vaikka sitten etuikkunat huuruuntu vielä entisestään. Kun aamulla sade lakkasi hyppäsi mun kaveri ulos ja tuli pyytämään meitä aamupalalle ja mehän mentiin. Olo oli kuin missäkin parhaassa hotellissa. Saatiin vielä eväsleivätkin mukaan.


Edellisenä iltana meille oltiin ehdotettu, että kannattaisi käydä katsomassa Kinderdijk mikäli halutaan nähdä tuulimyllyjä. Kukaan ei oikeastaan ollut sielä käynyt, vain kuullut siitä, mutta me laitettiin paikka navigaattoriin ja todellakin nähtiin paljon paljon tuulimyllyjä! Ehdottomasti suosittelen poikkeamaan tuola jos Hollannissa ajelee... En kyllä voi ymmärtää mhin on tarvittu noin montaa tuulimyllyä noin lähellä toisiaan.


Kuvanlaatu kunniaan, mutta Amsterdamiin päästyämme me oltiin varattu hostelli (sairaan halpa sellanen n. 17€/yö) Amigo Hostel Amsterdam, oli ihan kävelymatkan päässä keskustasta, vaikkakin vähän pitkän kävelyn (olisko ollut 25min riippuen kävelijän nopeudesta tietenkin!). Hostelli oli siisti ja koska luvattiin kehua hostellia arvostelussamme saimmekin 8 hengen dormin sijasta kahden hengen huoneen. Hostellin mainetta varmaan koitetaan paraikaa parantaa, enkä mä keksi muuta valittamista kuin yöllisen metelin, joka hävisi kokonaan nukkuessa korvatulpat korvissa.

Hotelli oli toisessa kerroksessa tosi jyrkkien portaiden päässä


Ensimmäisenä iltana lähdettiin heti vähän kävelemään ja osuttiinkin heti johonkin festareille. Sieltä sai vain pieniä kaljoja (0,2dl) ja sellaiset hörpättiin ja istuttiin katselemaan menoa. Festarit olivat joidenkin maahanmuuttajien tai vastaavien bileet ja sielä soi paljon räppi yms. musiikki. Kierrettiin koko alue ja jatkettiin matkaa ihan keskustaan.

Kartanlukijaturisti matkalla

Eläintarhassa oli dinosauruksia

Vaaleanpunaisia söpöläisiä <3 Topi ei antanu lupaa mennä eläintarhaan seuraavana päivänä...


Keskusta löytyi muitta mutkitta ja alettiin miettimään, että missä ne punaiset kujat oikeen sijaitsevat. Kyllähän me nekin löydettiin ruokapaikkaa etsiemmämme, mutta sitä ennen kierreltiin vähän Damin ympärillä.


Tyttö ja Dam




Seuraavana aamuna alko aika paha aamukiukku iskemään, kun etsittiin ruokapaikkaa. Topi olisi halunnut ranskiksia, mutta niitä ei tuohon aikaan aamusta saanut. Mentiin sitten yhteen mukavaan kahvilaan, jossa kulki kissakin vapaana sisällä. Sielä taitaa olla vähän eri terveysmääräykset kuin Suomessa.

Päädyttiin aamupalan jälkeen viemään auton johonkin lähemmäs parkkiin ja koska parkkiautomaatti ei toiminut jätettiin se vaan taas Topin tuurilla sinne muutaman korttelin päähän keskustasta.


Koska ei tehty oikeen muuta häröä, kuten biletetty tai polteltu mitään, kuten Amsterdamissa kai kuuluisi niin käytiin me sentään Seksimuseossa. Eipä sielä mitään hirveen erikoita ollut nähtävänä, oikeestaan suurimmaksi osaksi jotain vanhoja valokuvia, mutta kyllä siitä nyt sen 4€ hinnan maksoi. Venustemppeli ton paikan nimenä kuulostaa muuten paljon paremmalta. ainakin niiden ensimmäisten patsaiden perusteella. Lisäksi alkutaipaleelta löytyi ihan hyviä vahanukkedemonstraatioita mm. Amsterdamin prostituutiosta.


Palaten tolta k-18 seudulta ranskalaisiin niin kyllähän Topi niitä sai! Majoneesiä kauhea kasa ja siitäkin piti maksaa ranskisten lisäksi 0,5€. Muuten ei ollut paha maksaa 3-4€ ranskiskiposta, jota ei jaksa kokonaan edes syödä.


Ranskisten jälkeen alkoi vähän tihuutteleen vettä ja me alettiin kiertelemään matkamuistomyymälöitä, joita oli todella paljon. Eksyttiin myös yhteen Reivi shoppiin, jossa musiikki pauhas ja vaatteiden värit loisti neonvaloissa. Olis melkein tehny mieli ostaa sieltä jotain, mutta kaikki oli sairaan kallista. Tuliaiset ostettua siirryttiin takaisin autolle, jonne ei ollut tullut sakkoa. En ymmärrä sen pojan tuuria. Ruuhka-ajan alkaessa poistuttiin Amsterdamista ja vieläkin elossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti