keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Europe roadtrip part 1



Arvaatte varmaan, mikä on nyt soinut repeatilla? Että toi bändi on vaan hyvä. En voi kuvitellakkaan miten hyvä livebiisi tää olis. Jösses sentään \,,/.


Matkaan en pakannut hirveesti tavaraa, koska tiesin tavaran lisääntyvän matkan aikana. Repullinen vaatteita ja hygieniatarvikkeita, käsilaukku ja makuupussi nallesisältöineen sai kelvata mun matkatavaroiksi. Topi sanoi jo paria päivää ennen reissua ettei sitten oteta paljon romua mukaan ja onnistuin hienosti pitämään tämän. Tosin matkalla Topi ei täyttänyt autoa oikeastaan ollenkaan toisin kuin minä hamstrasin ainakin kaljaa ihan hyvin matkaani.


Ensimmäinen matkakuva otettiin Tallinnaan menevällä lautalla hyvinkin väsyneissä tunnelmissa. Mentiin viimeisellä lautalla ja mä ostin paljon energiajuomaa mukaan matkaan. Topi otti tuola torkutkin, koska ensimmäisenä päivänä oli sen ajovuoro ja se joutui vielä ajeleen hetken Tallinnastakin poispäin. Laitettiin navigaattoriin Pärnu, mutta jäätiin Märjamaalle huoltoaseman pihaan yöksi. Alkuperäinen typerä suunnitelma oli jäädä kirkon viereen yöksi, mutta käytiin katsomassa se paikka ja se vaikutti sen verran pelottavalta ja zombien läheisyydessä olevalta, että hylättiin ajatus.




Topi oli laittanut auton pariin takaikkunaan tummennukset, joka auttoi aika paljon autossa nukkumisessa. Takaikkunaan aseteltiin mun jättisuuri huivi, josta avasin ompelukseni ja tein siitä taas suoran. Takasivuikkunoihin aseteltiin päivästä riippuen joko jotain pyyhettä tai paitaa roikkumaan, ettei meihin olisi aivan välitöntä näköyhteyttä. Alkuyöt meni muutenkin aika tiiviissä tunnelmissa, koska patja oli vähän liian iso auton perään, mutta parin yön jälkeen ostettiin sakset ja leikattiin patjaa paremmin sopivaksi.


Mä heräsin oikeestaan joka aamu aikasemmin kuin Topi ja ulos yrittäessäni yleensä onnistuin myös herättämään sen. Omina ajovuoroinani, kuten Märjamaasta Liettuaan ajaessa ostin aamuisin kahvia, muuten tyydyin vaan olemaan väsynyt ja aivan pihalla.

Toisena päivänä käytiin katsomassa Pärnun rantaa, vaikka olikin aika sateinen keli. Samalla oli ihan kiva jalotella ja fiilistellä sitä tunnelmaa, että oltiin oikeesti lähdetty matkaan vaikka luultavasti kukaan (edes me itse) ei olisi uskonut, että me oikeesti lähdetään.




Topi osti meille matkustukseen sopivan auton torstaina, kun lähtö oli sunnuntaina. Hyvä ajoitus sanoisin. Auto kuitenkin oli tosi kiva eikä herättänyt erityisesti huomiota, mikä oli hyvä, kun nukuttiin sen sisällä suurimman osan matkasta.



Latvian puolelle päästyä alkoi aurinkokin paistaa niinkuin etanat lupailivat Viron puolella ja käytiin kiertämässä suurimpia nähtävyyksiä. Mä olin jo kerran aikaisemmin käynyt Riikassa, joten käveleskeltiin mulle suhteellisen tuttuja reittejä katsomaan rakkauden siltaa ja sen lähellä olevaa keskustaa. Vahingossa löydettiin myös vanha ruutitorni, jonka tarkkaa sijaintia en ihan muistanut. Ensimmäinen pilvenpiirtäjäkin tuli nähtyä, mutta vähän kauempaa. Muuten ajettiin varmaan molemmat jokaisessa maassa, mutta nyt tapahtui niin ettei Topi päässytkään auton rattiin Latviassa ollenkaan.



Topin ajovuoro alkoi Liettuan puolella, kun mulla meni hermot liian lähellä ajaviin rekkoihin ja tien pahoihin raiteisiin. (kts alakuva). Avasin sitten Topin laivalta kantaman lonkeron ja nautin Suomalaisesta juomasta ulkomailla. Se oli kyllä jännä, kun Suomessa pikkuautot ohittavat rekkoja, mutta Latviassa, Liettuassa ja Puolassa rekat todellakin ohittavat pikkuautoja, eikä tavalliset autot (ainakaan noin vanhat, kuin meidän auto) pysty mitenkään kisaamaan vauhdissa niitä vastaan.



Kaunasiin meno vaikutti aluksi lupaavalta Kaunas -kyltteineen kaikkineen, mutta aika lähellä kaupungin keskustaa alkoi tulvia sellaisiakin rähjäisiä taloja ettei tosikaan. Oikeesti olin aivan shokissa siitä, että joudun muuttamaan tohon kaupunkiin puolenvuoden päästä kouluun. En todellakaan halua asua ainakaan kilometriä kauempana koulusta, koska muuten en uskalla edes kävellä koulumatkojani. Käveltiin vielä illalla pääkatua katselemassa, josta korttelin päässä alkoikin pultsareiden olinsijat.


Päädyttiin siihen, ettei haluta jäädä pultsareiden ja varkaiden armoille yöksi ihan keskustaan vaan ajettiin suosiolla vähän kauemmaksi. Löydettiin aika suojaisa paikka McDonaldsin ja huoltoaseman takaa jonkun nurmialueen ja tehtaan tapaisen paikan välistä. Sielä sitten vedettiin iltapalaksi jostain väliltä kaupasta ostetut meetwurstit ja patongit. Testattiin myös mansikka, kiwi fantaa, joka ei ollut mitenkään pahaa, muttei sitä kyllä enään tee mielikään.



En oikeen tiedä miten tästä matkasta pitäisi kertoa, koska en pysty kertomaan noista paikoista oikeen mitään you must see -juttuja. Mutta eikai niitä sitten tarvitakkaan. Lisäkysymyksiin vastaan mielelläni jos sellaisia ilmenee. Kuitenkin pääasiassa toi koko homma oli autossa istumista ja ajamista.

2 kommenttia:

  1. Jaahas, mielenkiintoisia kuvia.

    En olekaan muistanut sanoa aiemmin, mutta nuo on hienot nuo sinun silmärillit.

    Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, ei muutaku kiitoksia! Ne onkin mun suosikit tollasesta 4kpl kokoelmastani :D

      Poista