lauantai 26. toukokuuta 2012

Yellow Sun



Aurinkoa on luvattu ainakin huomiselle asti, joten siitä täytyy nauttia. Harmi vain, että mulla menee lähes koko päivän auringot töissä ja junassa istumisessa, sillä tänään kipasen Helsinkiin hupellukset After season bileisiin, jossa taas näkeekin paljon ihania tuttuja.




Helsinkiä kohti lähdetään aika kesäisissä vaatteissa ja punaa huulissa. Kaulakorun jätän kuitenkin varmaan suosista kotiin ettei sille satu mitään vakavampaa matkan varrella. Olin alunperin kokonaan unohtanut nää bileet ja ostin eilen vasta lipunkin, mutta ei se mitään! Harmittaa vähän, että joudun perumaan neljän henkilön kanssa tehtyjä viikonloppusuunnitelmia, mutta Helsinkiin täytyi päästä.



Keltamustalla tänään. Mukaan lähti vielä takki illan kylmyyden varalle ja umpikärkiset kengätkin. Samalla shortsilinjalla jatketaan ja tällä kertaa ne sai kaveriksi mustan korkeevyötäröisen mihihameen, keltasen tuubitopin ja hennesin kukkasen bandeau topin. Hiukset sattuivat oleen vielä aamun kuvaushetkellä likaiset ja nutturalla, mutta asia korjaantui kyllä aamupäivästä!

2 kommenttia:

  1. Sää oot niinku sitruuna-lakritsi!! hauskaa viikonloppua hani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niin olinkin! Tosin siinä mekossa värit menee toisinpäin... :)

      Poista