keskiviikko 23. toukokuuta 2012

"das model"



Eilen pääsin käymään eurooppalaisella ruokatorilla äidin kanssa ja samalla poikettiin hullunporon terassiravintolassa. Harmitti oikein ettei ollut kamera mukana, mutta oli pakko napata sentään kännykällä yksi kuva.


Mun oli pakko päästä käymään sielä, koska sieltä sai sushia! Euron maksoi yksi pikkurulla eli mitkään halvat ei ne hinnat olleet eikä makukaan ollut sitä parhautta johon totuin Australiassa, mutta kyllä kelpas! Äiti maistoi elämänsä ensimmäisen kerran sushia ja mun ehdotonta lemppari wasabia ja se sanoi ettei sushi maistu juuri miltään ja että wasabia olisi saanut olla enemmänkin. Sehän on ihan äärettömän nenää avaavaa tavaraa niin en uskonut äidin tykkäävän siitä niinkin paljon. Hyvä me mausteista ruokaa rakastavat <3


Kävin myös ostamassa töihin mukaan pikku leivonnaisia. Näitä ei kuitenkaan kaikki pelottavan ulkomuodon vuoksi huolineet, joten jäipähän mulle enemmän! Työkaverin kommentti näihin oli, että ne vaikuttaa vähän marsipaanimaiselta ja että toi ihan keskikohdan pieni läiskä on aika pahaa. En oikeen tiedä miltä noi pallerot maistuivat, ehkä aprikoosille, mutta todella makeita ne olivat. Hintaa kuudelle pallerolle tuli lähemmäs 14€, joten halpojakaan ne eivät olleet.



Iloisia yllätyksiä kuului eilen myös sodastream rintamalta. Äiti oli kyllästynyt siihen, ettei mulla ole kotona tarjota muuta kuin sitruunamehulla maustettua limpparia tai pelkkää kivennäisvettä (äiti ei tykkää kummastakaan) joten se sanoi ostavansa mulle jonkun maun. Tottakai valitsin sitten lempparini eli verigreipin. Illalla sitten poikaystävän luokse tultuani ihmettelin, että missä sodastream on, kun halusin juotavaa ja jääkaapissahan se pullo nökötti ja mitä sielä oli sisällä? Edellisiltana olin onnistunut valittamaan oikein onnistuneesti ettei mies muka kuuntelisi mua koskaan ja nyt hän oli käynyt hakemassa mulle verigreipin makua. Ihanaa, että saan nyt lempparimakuani jokapaikassa missä oon! Kyllä mua nyt hemmotellaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti