keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Helle


Jo Angel - Still In Love. Kaksion naisen oma sinkku viimevuonna ei tainnu nousta siivilleen.

Olin tänään taloushallinnon pääsykokeessa ja mä jopa osasin jotain! Kaikki tehtävät kirjoitelmaa lukuunottamatta olivat monivalintaa jopa matikkatehtäviä myöten. Miinuspisteitä sai jos vastasi väärin, mutta mä oon aika varma et jään silti plussan puolelle. Oon aika tyytyväinen omaan suoritukseeni ton maanantain rimanalituksen jälkeen kun en osannut edes matikkaa ja siitä mä oon yleensä tykännyt. Kirjoitelmakaan ei tänään tuntunut ylitsepääsemättömältä! (en silti jaksa uskoa, et pääsisin tonne kouluun kun oli niin paljon hakijoita, mutta hain samaan koulutukseen myös Ikaalisiin, minne mulla on paremmat mahkut päästäkki!)


Eilen menin tosiaan Villen luokse, Sielä otettiin arskaa, kun mun ensimmäiset sanat sisään päästessä oli, että "mä haluan ulos!" ja katottiin Pirates of the Caribbeanin uusin versio, joka oli mun mielestä ihan mukiin menevä. Tuntu et se oli jopa parempi kun kolmonen, vaikka siinä ei vanhoista päähenkilöistä ollutkaan kun se tärkein eli Jhonny Depp <3. Tein myös kesän ensimmäisen kukkaseppeleen ja kokkailin kanasörsseliä. Toi aurinko paistaa niin ihanasti etten haluisi olla ollenkaan muuta kuin ulkona, mutta kyllä täs parin päivän aikaan sitä aurinkoa on tullutkin otettua niin paljon, että huomenna saakin olla jo työpäivä! Ja oon niin rakastunut tällä helteellä tohon kirkkaan pinkkiin huulipunaan, se kruunaa mun kesälookin! <3


Hah, tän päivän kuvana tyydytään mun kännykällä otettuun "kengät pois" -versioon. Alko tuleen niin pahasti rakkoja noista Ed Hardyn tennareista, että oli pakko kulkea paljasjalkaisin! Noi on ihan hyvät kengät sukkien kanssa, mutta ilman ne on raastavat. Laukkuna toimi ausseista ostettu suurtakin suurempi kassi, jonne sain mahdutettua jopa viltin, ison juomapullon, pallopelin ja frisbeen, kun menin veljen lasten kanssa picnikille koskenrantaan ja pikkukakkosen leikkipuistoon. Olen muutenkin tänään kierrellyt ympäri Pirkkalaa ja Tamperetta Äidin, veljen lasten ja veljen vaimon kanssa. Käytiin Härmälässä uimassakin. Tai lapset kävivät ja mä tarkenin kasteleen vain varpaani. Ihana tällänen sää, tuntuu aivan siltä kun en olisi Suomeen palannutkaan! Söin jopa tänään kaksi mehujäätäkin, mutta ruokailut muuten tais jäädäkkin väliin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti